perjantai 29. huhtikuuta 2016

Avotila kuntoon

Avotilan luukut on siis jo tehty, odottavat viimeistä sovitusta ja saranoiden kiinnitystä. Ruori ja muut irroitetut tiikkiosat on lakattu ja asennettu.
Riisuin suojapressun veneen keulapäästä , tulee tilaa ja valoa tehdä loput kunnostukset, alkaa jo tehdä mieli vesille.
Hain myös  "sprayhoodin" ompelijalta, siis pressun joka suojaa ohjaamoa. Tämä venehän on rättikatto, tuuli- ja sivulasien lisäksi on pieni kuomu joka peittää katon ja sivuja. Purjerenkaat prässäsin itse paikoilleen, sillä tavalla saa rätin varmasti tiukaksi.
En ole 100% tyytyväinen lopputulokseen, tuulilasin ylänurkat eivät ole mielestäni hyvin. Mutta tällä mennään tämä kesä .
Ankkurivinssi vaihtui myös modernimpaan. Vanha vinssi oli raskas käyttää ahkerasta rasvaamisesta huolimatta. Lisämurhetta toi siinä sojottavat terävät ulokkeet joihin kolhi varpaita ja polvia joka kerta kun keulaan oli asiaa. 
Vinssin vaihto oli simppeli homma. Vanhan mutterit aukesivat helposti, sitten vasaralla pultit ylös. Kun varresta väänteli aikansa antoi massa periksi ja ankkuripeli irtosi. Kaksi pulttia sopi entisiin reikiin joten pääsi vähällä poraamisellakin. Sitten kannen ja vinssin pohjan putsaus, sikaa väliin ja pultit kiinni. Tuli tilaa etukannelle ja terävät kulmat ovat nyt historiaa.



perjantai 15. huhtikuuta 2016

Putkei ja letkui


Wc on työlistalla seuraavaksi. Aloitin helpoimmasta päästä ja asensin aluksi septitankin. Aluksi tukeva vaneripeti tankin alle ja sitten tankki kiinni hihnoilla siihen. Putkivedoista tulee harmittavan pitkiä mutta onneksi saa koko pituudelta alamäen säiliöön niin ei tavara makaa putkessa.
Tankin saa tyhjäksi imulla ja pohjan kautta pumppaamalla. Siksi tyhjennyspuolelle tuli kolmitieventtiili josta valitaan kumpi tyhjennyssysteemi on käytössä.
Valtaistuin on Lavacin valmistama alipaineella toimiva pytty. Sille joutui tekemään koroketta koska on varsin matala. 
Veneessä alkujaan olleesta putkivirityksestä jäi ylimääräiseksi 8 rosterimutkaa, yksi kolmitieventtiilii, yksi sulkuventtiili ja parikymmentä rst-klemmaria. Tein liitokset ns. hydrauliklemmareilla, ne puristavat tasaisesti ja kireys on ihan eri luokkaa kuin perinteisillä.
Vessan kaapin runko on varsinainen palapeli. Tein sen yhdeksi paketiksi koska haluan putkistojen huoltohommien olevan helppoa,tarvittaessa koko kaapin voi vetää pois paikoiltaan. Jätin myös kaappien syvyyden järkeväksi, ei ole mukava kaivella tavaroita kaukaa kaapin perukoilta.
Sitten vaan maalia kopin seiniin, pytty, letkut ja kalusteet kiinni niin vessa oli käyttökunnossa. Testailin  Lavacin toimintaa, tiivisteet näyttivät pitävän ja klemmarien juuret pysyivät kuivina.











lauantai 2. huhtikuuta 2016

Köökkihommia


Pentterin työtasot ovat sinivalkoista laminaattia joka on 40 vuoden aikana kulahtanut vaihtokuntoon. Myös listoituksessa näkyy paljon käytön jälkiä.
Tilasin Starkin kautta millin paksuista "ikilevyä", samaa tavaraa mitä käytetään keittiöiden välitilalevyjen pinnoitteena. 
Väri on hitusen beigeen taittuvaa valkoista. 
Sahasin japaninsahalla palaset jotka liimasin karhennettujen vanhojen laminaattien päälle kontaktiliimalla.
Listat saivat hionnan jälkeen uudet lakat, alumiiniset kulmalistat vaihdoin myös tiikkilistoiksi. 
Maalasin laatikot sisältä valkoisiksi, myös avohyllyjen pohjat saivat saman värin.
Vuotava vesihana vaihtui uuteen ja samalla kunnostin myös pesualtaan tyhjennyspumpun.
Lopuksi lisäsin led-nauhaa pätkän keittiön valoksi. Vedin valmiiksi liittimen reunakaapille jos joskus haluaa ledejä muuallekkin asennella.
Vene on joskus tuoksahtanut perunakellarille. Pentterin alakaappeja penkoessani haju voimistui. Pohjavanerin alta löytyi syy, 2 kg perunapussi joka oli mädäntynyt ja valutti liemiään lattian lokeroihin. Bonuksena samassa piilopaikassa oli vielä homeinen ja kuivunut lenkkimakkaranpuolikas.